Marxilainen maailmankuva ja teoria kosmoksesta

Työväenluokan luokkataistelussa filosofialla on aina keskeinen merkitys. Filosofialla on luokkaluonne, sillä se antaa maailmankatsomuksellisen ja teoreettisen perustelun minkä tahansa yhteiskuntaluokan tavoitteille ja pyrkimyksille. Riistäjäluokat ovat aina antiikista saakka hakeneet oikeutuksen toimilleen epätieteellisestä idealistisesta ja uskonnollisesta maailmankatsomuksesta. Työväenluokan yhteiskunnalliset tavoitteet ovat perustuneet tieteelliseen dialektisen ja historiallisen materialismin filosofiaan.

 

Luokaton yhteiskunta utopiasta tieteeksi

Työväenluokka astui esiin historian näyttämölle yhteiskunnallisena voimana vasta, kun Marx ja Engels 1840-luvulla löysivät tieteellisen maailmankatsomuksen, dialektisen ja historiallisen materialismin. Voidaan perustellusti väittää, että ilman sitä työväenluokan nousu ei olisi ollut mahdollista Luonnollisesti tämä yhteiskuntakehityksen vaihe osuu samaan ajankohtaan suurten uuden ajan tieteellisten löytöjen ja koneellisen suurteollisuuden syntymisen kanssa. Näkemys luokattomasta yhteiskunnasta muuttui utopiasta tieteeksi ja yhdisti työväestöä porvaristonvastaiseen luokkataisteluun.

 

Työväenluokan maailmankatsomuksen seurattava tieteen kehitystä

Kehitys ei kuitenkaan ole suoraviivaista. Marx ja Engels löysivät yhteiskuntakehityksen ja tieteellisen maailmankuvan peruslait. Yhteiskunnassa tieteen ja tuotantovoimien kehitys kuitenkin jatkuu taukoamatta Otteen säilyminen luokkataistelussa merkitsee, että tulee nähdä tieteen uusien löytöjen merkitys dialektisen ja historiallisen materialismin näkökulmasta. Samanaikaisesti tieteen kehityksen kanssa tulee kyetä laajentamaan tieteellistä maailmankuvaa ja ulottamaan yhä kauemmas tulevaisuuteen näkemys yhteiskuntakehityksen suuntaviivoista. Monistakin syistä johtuen Marxilainen filosofia ja maailmankatsomus eivät ole kyenneet aina pysymään mukana tieteen kehityksessä reaaliaikaisesti (Miksi).

 

Ideologian heikkoudet heijastuvat heti politiikassa

Yksi esimerkki tästä oli tilanne viime vuosisadan alussa heti Venäjän ensimmäisen epäonnistuneen porvarillis-demokraattisen vallankumouksen jälkeen. Silloin työväenliike joutui perääntymään jopa ”maan alle”. Samaan aikaan fysiikan piirissä oli tehty uusia löytöjä. Onnistuttiin hajottamaan atomi, löydettiin elektroni ja alettiin ymmärtää atomin rakennetta. Monille marxilaisille ja materialisteille tämä synnytti kriisin. Aiempi käsitys materiasta hajosi, koska se oli sidottu atomiin. Katsottiin atomin olevan aineen pienin osa, jota ei voida hajottaa. Silloin vaikeassa yhteiskunnallisen taistelun perääntymisvaiheessa levisivät jopa marxilaisten keskuuteen mystiset materialismin vastaiset opit. Vaikea tilanne ideologian alueella alkoi ratkaisevasti jarruttaa työtä politiikan alueella.

 

Leninin johtopäätös: ”Materia on loputon”

Tässä vaiheessa Lenin kirjoitti kirjansa ”Materialismi ja empiriokritisismi”. Siina hän painotti, että on kyettävä yleistämään filosofisesti tieteellisen, dialektis-materialistisen maailmankatsomuksen asenteista uusimman luonnontieteen saavutukset. Hän osoitti niille, jotka uusien löytöjen perusteella tekivät johtopäätöksen materian häviämisestä, että ”materia ei katoa, vaan katoaa se raja, johon saakka olemme materian tunteneet”. Hän totesi: ”eilen tietojemme rajana oli atomi, tänään elektroni ja huomenna tämäkin raja katoaa”. Edelleen hän totesi, että ”elektroni on yhtä ehtymätön kuin atomikin, luonto on loputon…”

 

Neuvostofilosofit eivät osanneet tulkita kosmoksen laajenemisen teoriaa

Silloin 1900-luvun alkuvuosina dialektinen materialismi selvisi kriisistään, mutta ongelmia syntyi myöhemmin. Suomen kielellä ilmestyi 1960-luvun alussa SNTL:n tiedeakatemian filosofian instituutin toimittama ”Marxilaisen filosofian perusteet”. Tämä oli hyvin merkittävä teos. Kuitenkin tässä torjuttiin taantumuksellisena ajatus maailmankaikkeuden laajenemisesta sekä ns. ”alkuräjähdyksestä”. Nykyisen käsityksen mukaan maailmankaikkeuden aine oli n. 13,7 miljardia vuotta sitten yhdessä pisteessä ”alkeishiukkaspuurona”. Tästä se lähti laajenemaan. Alkeishiukkaset järjestäytyivät atomeiksi ja myöhemmin tähdiksi, tähtijärjestelmiksi ja tähtien planeetoiksi, joilla kehittyi biologinen elämä ja ihmisyhteiskunta. Kehityksen tuloksena syntyi nykyisen kaltainen maailmankaikkeus, joka jatkaa edelleen laajenemistaan. Tämän teorian paikkansapitävyys on osoitettu aivan kiistattomasti ja perusteet sen ymmärtämiselle olivat selkeät jo 1960-luvulla. Myöhemminkään tätä teoriaa ei neuvostofilosofien toimesta suostuttu hyväksymään.

 

Ei ymmärretty maailman rakenteen muutosta

Tämä tuntuu hyvin ristiriitaiselta, jota monien oli vaikea ymmärtää jo silloin 1960 luvulla. Toisaalta nämä em. teokset painottivat aivan oikein esim: Engelsin löytämien materian liikunnan muotojen merkitystä sekä materian, ajan, avaruuden ja liikkeen kiinteää yhteyttä toisiinsa ja käsitystä siitä, että maailmankaikkeus on yksi kokonaisuus yms. Mutta maailmankaikkeuden rakenne esitettiin niissä staattisena. Sen mukaisesti avaruudessa syntyy uusia tähtiä toisten sammuessa ja näin kosmoksen rakenne säilyy samanlaisena. Ei nähty sitä, että uusien tähtien syntyessä materiasta, joka hajoaa avaruuteen vanhojen tähtien tuhoutuessa, muodostuvat tähtien uudet sukupolvet yhä raskaammista alkuaineista. Dialektisestikin ajatellen tällainen määrällinen kehitys ei voi olla ikuinen, koska alkuaineiden määrä fysiikan lakien perusteella on rajallinen Dialektisesti ajatellen tällaisessa tilanteessa kehitys voi jatkua vain laadullisen hyppäyksen kautta. Tieteen löytöjä ei kuitenkaan osattu Leninin 1908 esittämällä tavalla yleistää dialektis-materialistiselta perustalta. Se yksinkertaisesti vain torjuttiin taantumuksellisena.

 

”Alkuräjähdyksen” dialektinen tulkinta

Laajalti hyväksytty teoria nykyisen maailmankaikkeuden rakenteesta ja synnystä sopii täydellisesti dialektiseen ajatteluun. Alkuräjähdys tulee nähdä materian ja maailmankaikkeuden kehityksessä vaiheena, missä alkeishiukkasten keskinäinen kehitys saavutti määrällisen huippunsa. Kosmoksen kehityksessä tapahtui laadullinen murros, kun alkeishiukkaset alkoivat järjestäytyä atomeiksi, mikä merkitsi avaruudellisen tilan nopeaa laajenemista. Tätä kutsumme mm. nimellä ”alkuräjähdys”. On fyysikkoja, jotka esittävät, että tätä edeltävässä vaiheessa vallitsi tilanne, jossa ei ollut avaruutta, aikaa eikä alkeishiukkasten keskinäistä kehitystäkään (singulariteetti). Tähän meidän ei tule uskoa. Jo Engels näki materian, ajan, liikkeen ja avaruuden kiinteän yhteyden toisiinsa. Hän myös esitti materian liikemuotojen kehityksen siten, että laadullisesti korkeampi liikemuoto sisällyttää itseensä materian alemmat liikemuodot. Dialektiikka (yleinen kehitys) on universaali laki. Vaikka meillä ei vielä olekaan suoraa tutkimuksellista tietoa alkuräjähdystä edeltävästä vaiheesta, niin kuitenkin nykyinen maailmankaikkeus saattoi rakentua vain edeltävistä alkeishiukkasrakenteista.

 

Maailmankaikkeuden kehityksen dialektiikasta

Alkuräjähdyksestä alkoi muodostua nykyisenkaltainen maailmankaikkeus (kosmos). Alkeishiukkasista rakentuvan maailmankaikkeuden sisäinen kehitys saavutti silloin määrällisen huippunsa. Alkoivat muodostua atomit. Atomin rakenne vaatii laajemman avaruudellisen tilan. Sen tuloksena avaruus alkoi laajentua ja muuttua läpinäkyväksi, jossa säteily (valo) pääsi kulkemaan. Alkoi uudentyyppinen kehitys. Atomit alkoivat gravitaation vaikutuksesta järjestäytyä makrokappaleiksi: mm. tähdiksi, tähtijärjestelmiksi ja tähtien planeetoiksi Nykyinen meille näyttäytyvä kosmoksen rakenne perustuu atomeista koostuvan makroaineen (tähdet, tähtijärjestelmät, sumut, tähtien välinen aine yms) vuorovaikutukseen, jota ohjaavat materian alkeishiukkastason lainalaisuudet, gravitaatio, sähköiset kentät, säteily yms. Alkuräjähdyksessä muodostuivat yksinkertaisimmat atomit (vety, helium). Ensimmäisen vaiheen tähtien ydinreaktioissa näistä alkuaineista muodostui raskaampia alkuaineita, jotka tähtien sammuessa leviävät avaruuteen. Tästä materiasta tiivistyvät tähtien uudet sukupolvet tuottavat yhä raskaampia alkuaineita, joista vai muodostua tähtien kiertolaisia ja mm. maapallon kaltaisia kiviplaneettoja. Maailmankaikkeuden fysiikallinen rakenne muuttuu ja kehittyy koko ajan. Nykyinen tähtitiede ja kosmologia saavuttavat koko ajan tuloksia tämän tutkimuksen alueella. Ja tämän tutkimuksen tulokset tulee meidän kyetä yleistämään dialektisen ja historiallisen materialismin filosofiaan.

 

Näköala sivilisaation asemaan maailmankaikkeuden kehityksessä

Engelsin aikaan ei osattu hajottaa atomia, eikä tiedetty avaruuden laajenemisesta. Engels kuitenkin ensimmäisenä kykeni erottamaan laadullisesti toisistaan materian fysiikallisen, kemiallisen, biologisen ja yhteiskunnallisen liikemuodon. Tämä luokittelu sisältää sen periaatteen, että materia (ja samalla maailmankaikkeus) kehittyvät historiallisesti dialektiikan kehityslakien mukaan. Materian liikemuodot ovat tässä kehityksessä laadullisia askelmia. Leninin aikana tietomme rajana materian syvyyssuunnassa oli atomi ja sen yksi rakennuspalikka elektroni. Tämän jälkeen kvanttifysiikka on tutkinut materian rakennetta ja löytänyt lukuisia alkeishiukkasia ja selvittänyt niiden keskinäistä vuorovaikutusta. tähtitiede ja kosmologia ovat selvittäneet maailman makrotason rakennetta. Mutta miksi me marxilaiset olemme kiinnostuneet tällaisista asioista? Aivan samoin, kuin Marx ja Engels kykenivät selvittämään työväenluokan aseman ulottamalla dialektiikan historiaan, tulee meidän kyetä näkemään kauemmaksi ja selvittää yhteiskunnan (sivilisaation) asema luonnon kehityksessä. Sillä tiedolla on ja tulee olemaan yhtä valtaisa merkitys kapitalisminvastaisessa luokkataistelussa.

 

RK