top of page

Arkisto 2017-2019

Marxilainen lauantai tiimi jatkuu ensi lauantaina 14.12.2019

”Marxilainen pyhäkoulu” on nyt ”Marxilainen lauantai tiimi”. Tämä johtuu siitä, että perinteinen kokoontumispaikkamme Hermannin kerho on ainakin vuoden perusremontissa. Pyrimme nyt kokoontumaan aina lauantaisin puolenpäivän aikaan (siitä voidaan keskustella) ja pyrimme käyttämään Keskuskirjasto Oodin tarjolla olevia tiloja.

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta säännöllisesti ja tuotamme siitä tutkimusaineistoa. 

Kokoonnumme  talvikaudella 2019-20 seuraavasti:

-joulukuussa la.14.12 klo 12.00-15.00, Keskustakirjasto Oodissa, os. Töölönlahdenkatu 4, Opintotila 5. Opintotapahtuman aiheena on ”Eestin vapaussota”. Aiheesta alustavan puheenvuoron käyttää Juha Kieksi.

-tammikuussa la. 25.1.2020 klo 12.00-15.00. Kokoontumispaikkana on edelleen Keskuskirjasto Oodi, Opintotila 5. Tilaisuuden aiheena käsittelemme kysymystä: Mikä Kommunistien Liiton opintovihkosessa ”Dialektisen materialismin perusteet” on uutta päivitystä ja miksi sen tuottaminen oli täysin välttämätöntä? Aiheesta alustavan puheenvuoron käyttää Heikki Männikkö.

Kehotamme kertaamaan marxilaisuuden peruskysymyksiä. Hyviä perusteoksia ovat: Marx ja Engels: Kommunistinen manifesti; M. Iovtšuk, T. Oizerman, I. Štšipanov: Filosofian Historia (Progress, 1982); Viktor Afanasjev: Filosofian alkeet (Progress, 1976); Kommunistien Liitto: Dialektisen materialismin perusteet; Nevalainen- Peltonen: Kansantaloustiede (Kansankulttuuri); Kansan ääni 5-7/2019: Historiallisen materialismin perusteista 1-2; sekä Hatšik Momdžjan: Historian merkkipylväitä, Marxilainen oppi yhteiskuntataloudellisesta muodostumasta

Lisätietoja

Elokuun tapaminen,
(Tiedotus- ja toiminta-seminaari)

 

Perinteisen syyskauden toiminnan avaustilaisuuden järjestämme Kemiönsaaressa, Heikki ja Tarja Männikön kesäpaikassa lauantaina 10.8.2019 alk. klo 11.00, os. Stusnäsintie 100. Ilmoittautuminen: puhelimitse Tarjalle 050 432 0777 (tai email. tarja.mannikko@pp.inet.fi).

 

Ilmoittautukaa, että osaamme varata oikean määrän ”eväitä”. Alustavan suunnitelman mukaan käsitellään mm. seuraavia kysymyksiä: (1) Mitä uutta Sotesta ja EUn piiristä?; (2) Kuulumisia Donbassista, Donetskista ja Ukrainasta; (3) Tilanne Korean niemimaalla ja sen viesti maailmalle sekä (4) Marxilaisen keskustelun suuntauksia kesällä 2019, ilmastonmuutos ja työkansan keinot sen selättämiseksi sekä näkemystä Ribbentrop-sopimuksesta.

 

Aiheista lyhyet 10 min alustavat puheenvuorot sekä keskustelua. Käsittelemme myös Kansan äänen kehittämistä, toimitustyötä ja työväen­liikkeen maailmankatsomuksen opiskeluun liittyviä kysymyksiä sekä Kansan äänen seuraavan numeron (5/2019) sisältöä. Kuljetus paikalle omilla henkilöautoilla ja kimppakyydeillä. Ruokailun ja tarjoilun tilaisuudessa kustantaa järjestäjä. Osallistujat hoitavat yhteiset matkakustannukset.

 

Järjestää EU:n Vastainen kansanrintama ja Kansan äänen järjestöt ja DSL

Tervetuloa

Lisätietoja:

*****

Kehittyneen sosialismin malli Marxilaisessa pyhäkoulussa

”Marxilainen pyhäkoulu” jatkuu sunnuntaina 19.5.2019

Sosiaalifoorumissa 5.5.2019 käsiteltiin DSL:n järjestämässä keskustelupiirissä kysymystä "Edistyneen sosialismin mallista". Tähän kysymykseen sisältyi hyvinkin paljon sellaisia asioita, joilla on suuri merkitys siihen, miten löydämme vaihtoehdon nykyiselle uusoikeistolaiselle komennolle. Niillä on myös suuri merkitys kommunistisen ja demokraattisen liikkeen tulevaisuuden muotoutumiselle. Siksi päätimme, että Marxilaisessa Pyhäkoulussa Hermannin kerholla os. Hämeentie 67 (Helsinki) klo 17.00 käsittelemme marxilaisen teorian kautta kysymystä: "Voidaanko löytää edistyneen sosialismin malli ja miten?"

 

Lisätietoja

*****

Naapurimme Eestin historiaa Marxilaisessa pyhäkoulussa

”Marxilainen pyhäkoulu” jatkuu sunnuntaina 9.12.2018

Ensi sunnuntaina 9.12. 2018 klo 17.00 Hermannin kerholla (os. Hämeentie 67, Helsinki 55) syyskauden viimeisessä (4.) opintoillassa käsittelemme jälleen aihetta: ”Eestin historia ja politiikka, Neuvosto-Eestin aika sekä uusliberalismin aika”. Aiheesta alustaa Juha Kieksi. Tämän opintoillan luento löytyy Kommunistien Liiton etusivulta opintokerhoilmoituksesta avautuvan linkin kautta. Aiemmat aineistot tästä aiheesta löytyvät myös KL:n kotisivujen etusivulta 7.10.2018 opintokerhoilmoituksesta avautuvan linkin kautta. (KL:n osoite: www.kommunistienliitto.com). Kommunistien Liiton etusivu päivitetään 9.12.2018 opintokerhon osalta la. 8.12.2018. Ilmoitelkaa jos opinto-aineisto ei aukea. Sen tulisi aueta pdf-muodossa ja A4 koossa (Tarkistakaa tulostuksen asetukset).

Järjestäjinä Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus

Lisätietoja: perustiedot

Lisätietoja: Opintoaineistot

*****

 

Rauhan ja puolueettomuuden linja kestää. Sotapolitiikkaa vastaan Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 klo 13.00 Kiasman aukiolla Helsingissä

Tämä perinteinen tapahtuma oli jäädä tänä vuonna pitämättä, koska ajattelimme ensinnä, että tilaisuuksien tarjonta itsenäisyyspäivänä näyttää olevan liiankin runsasta. Tapahtumia näyttää olevan. Mutta yhdessäkään ei paneuduta siihen mielestämme olennaisimpaan asiaan: Maamme hallituksen militaristiseen ulkopolitiikkaan. Sotajussille, Orpolle, Sipilälle ja kaikille tuleville ministereille tulee sanoa selkeästi: Irti nato-yhteistyöstä, isäntämaasopimus on purettava, nato-sotaharjoituksista on luovuttava. Ulkopolitiikassa on palattava puolueettomuuden ja naapuriystävyyden tielle. Paasikiven ja Kekkosen linja jälleen kunniaan.

Valmistautukaa käyttämään 3 minuutin puheenvuoro rauhanpolitiikan puolesta.

Tilaisuudesta on luotu FB-tapahtuma osoitteessa: https://www.facebook.com/events/2328472290719182/

Käy katsomassa ja kirjoittamassa kommenttisi

Lisätietoja
*****
Molotov-Ribbentrop-sopimus Marxilaisessa pyhäkoulussa. ”Marxilainen pyhäkoulu” jatkuu ensi sunnuntaina 18.11.2018

Ensi sunnuntaina 18.11. 2018 klo 17.00 Hermannin kerholla (os. Hämeentie 67, Helsinki 55) syyskauden kolmannessa opintoillassa käsittelemme edelleen aihetta: ”Molotov-Ribbentrop-sopimus”, sen synty ja merkitys. Aiheesta alustaa Heikki Männikkö. Tämän aiheen aineistona käytämme Kansan äänen numeroissa 4-6/2017 ja 1-5/2018 aiheesta julkaistua artikkelisarjaa. Aineisto löytyy myös täältä KL:n kotisivujen etusivulta opintokerhoilmoituksesta (alla) avautuvan linkin kautta. Kommunistien Liiton etusivu on tältä osin päivitetty torstaina 15.11.2018. Ilmoitelkaa jos opinto-aineisto ei aukea kunnolla. Sen tulisi aueta pdf-muodossa ja A4 koossa (Tarkistakaa tulostuksen asetukset).

Huom.! Aiheesta ilmestyy vielä yksi osa KÄ:n numerossa 6/2018. Siinä arvioimme sopimuksen vaikutuksia ja merkitystä. Yritämme saada sen valmiiksi jo 18.11.2018 opintoiltaan mennessä.

Järjestäjinä Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus

Lisätietoja: perustiedot

Lisätietoja. Opintoaineistot

*****

Marxilaiset luennot jatkuvat sunnuntaina 28.10.2018. Käsitellään aihetta "Molotov-Ribbentrop-sopimus"

 

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta ja sen sovellutuksia sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00. Kokoonnumme syksyllä 2018 seuraavasti: 7.10., 28.10., 18.11. ja 19.12.

 

​Syyskauden toisessa opintoillassa 28.10.2018 sekä myös kolmannessa opintoillassa käsitellään aihetta: ”Molotov-Ribbentrop-sopimus, sen synty ja merkitys”. Opintoaineistona käytämme Kansan äänenessä numeroissa 4-6/2017 ja 1-5/2018 aiheesta julkaistua artikkelisarjaa: "Sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä; Molotov-Ribbentrop-sopimuksen taustaa", sekä artikkeleissa mainittuja lehdeteoksia. Aineisto on avattavissa alla olevan linkin kautta la. 27.10.2018

Tervetuloa! Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus 

Lisätietoja

*****

Marxilaiset luennot jatkuvat sunnuntaina 7.10.2018. Käsitellään ajallemme hyvin merkittävää Eestin lähihistoriaa

 

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta ja sen sovellutuksia sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00. Kokoonnumme syksyllä 2018 seuraavasti: 7.10., 28.10., 18.11. ja 19.12.

Opintoillassa 7.10. käsittelemme aihetta: ”Eestin historia ja politiikkaa neuvosto-eestin aikana”. Aiheesta alustaa Juha Kieksi. Luento on jatkoa 22.4. pidettyyn alustukseen ”Eestin historia ja politiikka ennen toista maaailmansotaa”. Eestin tilannetta käsitellään mahdollisesti vielä kolmannessa opintoillassa. Aihe on hyvin tällä hetkellä tärkeä, sillä sen kautta heijastuu hyvin selkeästi ajallemme ominainen uusliberalistinen kehitys. Luentoillan yhteydessä esittelemme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja materiaalia.

 

Syyskauden toisessa opintoillassa 28.10. käsitellään aihetta: ”Molotov-Ribbentrop-sopimuksen synty ja merkitys”. Opintoaineistona käytämme Kansan äänenessä numeroissa 4-6/2017 ja 1-5/2018 aiheesta julkaistua artikkelisarjaa "Sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä; Molotov-Ribbentrop-sopimuksen taustaa", sekä niissä mainittuja lehdeteoksia. Aineisto löytyy myös KL:n etusivule tulevasta opintokerhoilmoituksesta avautuvan linkin kautta. (KL:n os.: www.kommunistienliitto.com.)

 

Tervetuloa! Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus Katso lisääwww.kommunistienliitto.com

Lisätiedot täällä

Juhan Eesti-luennot 22.4.2018 ja 7.102018 

*****

Elokuun tapaminen, (Tiedotus- ja EU-seminaari)

 

Perinteisen syyskauden toiminnan avaustilaisuuden järjestämme Kemiönsaaressa, Heikki ja Tarja Männikön kesäpaikassa lauantaina 11.8.2018 alk. klo 11.00, os. Stusnäsintie 100. Ilmoittautuminen: puhelimitse Tarjalle 050 432 0777 (tai email. tarja.mannikko@pp.inet.fi). Ilmoittautukaa, että osaamme varata oikean määrän ”eväitä”. Alustavan suunnitelman mukaan käsitellään mm. seuraavia kysymyksiä: (1) Miksi demokraattinen rintama? (2)  Nato- vyörytys, Venäjän näkemys Suomen Nato-jäsenyydestä, (3) kuulumisia Donbassista ja Donetskista sekä (4) Marxilaisen keskustelun suuntauksia kesällä 2018 Suomessa. Aiheista lyhyet 10 min alustavat puheenvuorot sekä keskustelua. Käsittelemme myös Kansan äänen kehittämistä,  toimitustyötä ja  työväen­liikkeen maailmankatsomuksen opiskeluun liittyviä kysymyksiä sekä seuraavan numeron (4/2018) sisältöä. Kuljetus paikalle omilla henkilöautoilla ja kimppakyydeillä. Ruokailun ja tarjoilun tilaisuudessa kustantaa järjestäjä. Osallistujat hoitavat yhteiset matkakustannukset.

 

Järjestää EU:n Vastainen kansanrintama ja Kansan äänen järjestöt.

Tervetuloa

*****

Marxilaiset luennot jatkuvat sunnuntaina 27.5.2018

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta ja sen sovellutuksia sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00. Kokoonnumme alkukesällä 2018 vielä seuraavasti: Sunnuntai 27.5.2018 klo 17.00

Opintoillassa 27.5. käsitellään aihetta: ”Uusliberalismista yhteiskunnan demokraattiseen käänteeseen, ensi vaiheen tehtävät ja tavoitteet”. Opintoaineistot: STP:n ja Kommunistien liiton asiakirjat ja opintoaineistot sekä Leninin artikkeli: ”Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava” (Lenin kootut 10 osaa, osa 7). Aiheesta alustaa Heikki Männikkö.

 

Tervetuloa! Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus

***** 

Voitonpäivänä Pietarissa, Kannaksella ja Viipurissa 2018 
Perinteiseen tapaan Varsinais-Suomen kommunistien organisoimana ryhmä Suomen kommunisteja, sodanvastustajia ja heidän ystäviään eri puolilta Etelä-Suomea järjesti 8.-11. 2018 perinteisen Voitonpäivän matkan Leningradiin ja Viipuriin.

Kuviin ja selostukseen tästä

*****

Työkansan Vappu Helsingissä

Helsingissä aloitamme vapunvieton kokoontumalla klo 09.00 yhteiseen muistotilaisuuteen Helsingin Eläintarhaan Punakaartilaisten muistomerkille. Ottakaa järjestöliput mukaan. Helsingin työväenjärjestöjen yhteinen vappumarssi kokoontuu klo 10.00 alkaen Hakaniemen Torilla. Marssi lähtee klo 11.00 reittiä: Siltasaarenkatu- Pitkäsilta- Unioninkatu- Pohjoinen Esplanaadi- Mannerheimintie-Rautatientori. Rautatientorilla juhlivat Vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit. Taistelevan työkansan vappujuhla pidetään viereisessä Kaisaniemen puistossa, jonne siirrymme heti marssin jälkeen.  Vappumarssille Kansan äänen järjestöt muodostavat järjestäytymispaikalla ryhmän (Plokin), jossa tunnuksina ovat bandarollit: ”Sote-kaappaus pysäytettävä”, ”Torju Nato aina” ja ”Voittoisa työkansa nojaa sosialismiin”. Tule näiden tunnusten taakse, että saamme kaikki bandarollit marssille mukaan.

 

Kansan äänen järjestöjen taistelevan Työkansan Vappujuhla Hermannin kerholla.

Kansan äänen julkaisijajärjestöt sekä Hermannin Naiset järjestävät heti vappumarssin ja Kaisaniemen puiston juhlan jälkeen perinteisen ”Taistelevan Työkansan” vapputapaamisen Hermannin kerholla, os. Hämeentie 67. Juhla alkaa klo 13.30. Paikalle pääsee keskustasta mm. raitiovaunu nro. 6:lla sekä kaikilla Hämeentietä ajavilla busseilla. Pois jäädään Hauhonpuiston (Hämeentien ja Vellamonkadun kulma) pysäkillä. Tilaisuudessa tarjolla hyvä vappulounas, järjestöväen ohjelmaa, puheita ja kahvipöytä. Puhe: Heikki Männikkö. Tervehdyssanat ja tilaisuuden juontaminen; Kalevi Wahrman. Venäläisiä kansanlauluja esittää Duo Tulitsa. Järjestöväen ohjelmaa. Ulkomaisten puolueiden tervehdykset kuulemme Nepalista ja Venäjältä. Varatkaa kuusi euroa vappulounasta varten.

Lisätietoa vapusta

*****

Marxilaiset luennot jatkuvat sunnuntaina 22.4.2018

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta ja sen sovellutuksia sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00. Kokoonnumme alkukesällä 2018 vielä seuraavasti: 22.4. ja 27.5.

Opintoillassa 22.4. käsittelemme aihetta: ”Eestin historia ja politiikka ennen toista maaailmansotaa”. Aiheesta alustaa Juha Kieksi. Luento on kaksiosainen ja alustuksen toinen osa käsitellään myöhemmin. Luentoillan yhteydessä esittelemme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

 

Opintoillassa 27.5. käsitellään aihetta: ”Uusliberalismista yhteiskunnan demokraattiseen käänteeseen, ensi vaiheen tehtävät ja tavoitteet”. Opintoaineistot: STP:n ja Kommunistien liiton asiakirjat ja opintoaineistot sekä Leninin artikkeli: ”Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava” (Lenin kootut 10 osaa, osa 7). Aiheesta alustaa Heikki Männikkö.

 

Tervetuloa! Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus Katso lisää www.kommunistienliitto.com

*****

Marxilainen pyhäkoulu jatkuu

Muistakaa ”marxilainen pyhäkoulu” Hermannin kerholla os. Hämeentie 67 Helsinki, su. 25.3.2018 klo 17.00. Opintoillassa käsittelemme aihetta: ”Onko marxilainen maailmankatsomus tiede ja voidaanko puhua erikseen dialektisesta ja historiallisesta materialismista?” Aihe on hyvin ajankohtainen tällä hetkellä.

Tervetuloa! Kommunistien Liitto ja DSL:n opintokeskus.

Enemmän tietoa

*****

Kansainvälinen Naistenpäivä

Jälleen torstaina 8.3.2018 alk. klo 17.00 tapaamme Kansainvälisen naistenpäivän merkeissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67. Tänä vuonna vietämme luokkasodan 100-vuotistapahtumia. Niinpä omistamme tämän kertaisen tapahtuman teemalle

”Naiset luokkasodassa”.

Tilaisuudessa puhuu Marjaliisa Siira. Inessa Watson esittää venäläisiä romansseja ja kansanlauluja sekä ohjaa mahdollista yhteislaulua. Tervehdyssanat: Timo Kangasmaa. Järjestöväen ohjelmaa ja perinteiset naistenpäivän kahvit.

Järj. Kansan äänen järjestöt ja Hermannin Naiset.
Tervetuloa paikalle
Katso lisätietoja täältä

*****

Ääni työttömälle
Mielenosoitus aktiivimallia vastaan

Perjantaina 2.2.2018 Helsingin Senaatintorilla alk. klo 11.00

Kansan äänen järjestöt ovat mukana tilaisuudessa. Me esitämme seuraavat tunnukset: 

"SOTE_KAAPPAUS TORJUTTAVA" ja

"VOITTOISA TYÖKANSA NOJAA SOSIALISMIIN"

Ole paikalla klo 10.30, etsi meidän "Muutos"-ryhmä ja tule sinne missä näet nämä em.  bandarollit. Pyrimme kokoontumaan Aleksanterin patsaan luona keskellä Senaatin toria.

Lisätietoja täältä

Lisätietoja täältä

*****

Presidentinvaalissa ääni Paavolle

Lyhyeksi muodostuva presidentinvaalikamppailu tiivistyy. Meillä on joukko presidentinvaaliehdokkaita, joiden vaihtoehdottomat näkemykset poikkeavat hyvin vähän nykypolitiikan uusliberalistisesta linjasta. Poikkeuksen muodostaa selkeästi Paavo Väyrynen. Hän uskaltaa haastaa istuvan presidentin ja muistuttaa häntä vilpillisestä Suomen liittämisestä EU:n rahaliittoon ja ”Isäntämaasopimukseen”. Paavo vastustaa maamme Nato jäsenyyttä ja vaatii selkeästi puolueetonta ulkopolitiikkaa sekä pysyttäytymistä kaikkien sotilasliittojen ulkopuolella. Hän vaatii ylikansallisen päätösvallan siirtämistä takaisin kansalliselle tasolle, globalisaation seurausten korjaamista, kestävän kehityksen politiikkaa, tasa-arvoiseen yhteistyöhön perustuvaa valtioiden välistä yhteistyötä ym. Hän peräänkuuluttaa Paasikiven ja Kekkosen ajan ulko- ja sisäpolitiikkaa. Nämä asiat tuntuvat olevan muille ehdokkaille hyvin vaikeita ja jopa tuntemattomia. Nyt on kyseessä presidentin vaalit ja me haemme ehdokasta, joka kykenee hakemaan muutosta nykyiseen globalisaation politiikkaan. Paavon ei tarvitse kierrellä eikä kaarrella. Hänellä on 40 vuoden kokemus politiikan todella raskaissa tehtävissä ja hänen poliittinen kokemuksensa on vahvempi, kuin istuvan presidentin.  Hän toistaa selkeästi niitä argumentteja, jotka toimivat myös uusliberalismin vastaisessa kampanjoinnissa

Se on tärkeintä. Äänestetään vain Paavoa

Kävimme lauantaina 6.1.2018 Uusikaupungissa seuraamassa Paavo Väyrysen vaalitilaisuutta. Tämän pohjalta tuotimme ohjelmaa Helsingin Lähiradioon sekä internet-verkostoon. Käy tutustumassa aineistoon avaamalla alta ”lisätietoja täältä”.

Lisätietoja täältä 1

Lisätietoja täältä2

Lisätietoja täältä3

*****

Hei Toverit, Muistakaa vuoden päätös

PUUROJUHLA

Perinteiseen tapaan kokoonnumme jälleen vuoden toimintajakson päätteeksi järjestöväen yhteiseen puurojuhlaan. Tilaisuus järjestetään perjantaina 29.12.2017 alk. klo 17.00 Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67. Tervehdyssanat ja juontamisen hoitaa Timo Kangasmaa. Puuropuheen pitää Juhani Tanski. Muina ohjelmanumeroina mm. järjestöväen musiikkiesityksiä, sketsejä, runoja ym. Ja ennen kaikkea meitä saapuu viihdyttämään Inessa Watson. Hän esittää venäjän kielellä venäläisiä romansseja ja kansanlauluja. Lisäksi tulee muutakin yllätysohjelmaa.

 

Nimensä mukaisesti tilaisuudessa tarjotaan joulupuuro (riisipuuro), glögiä, voileipiä sekä kahvi ja tee. Varatkaa mukaan tarjoilua varten viisi euroa. 

Tervetuloa kaikki paikalle. Järjestelytoimikunta

Lisätietoja täällä

*****

BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS MARXILAISESSA PYHÄKOULUSSA

Marxilainen pyhäkoulu jatkuu su. 10.12.2017 Hermannin kerholla klo 17.00

 

Työväenluokan yhtenäisyydelle merkittävimmän perustan muodostaa tieteellinen maailmankatsomus. Tämä seuraa siitä, että kapitalisminvastaiselle luokkataistelulle yhtenäinen tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan, auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä ja muodostaa meille yhteisen tieteellisen arvomaailman. Työväenluokalta puuttuu tänään yhtenäinen maailmankatsomus, jota ei ole päivitetty vuosikymmeniin vastaamaan nykyajan tieteen saavutuksiin.

 

Huomatkaa, että tänään ympärillämme näemme ”miljoonittain” erilaisia mielipiteitä siitä miten asiat tänään ”makaavat” ja miten ne tulisi hoitaa. Jokainen ymmärtää, että tällainen joukko ei saavuta koskaan yhtenäistä toimintaympäristöä, jos jokaisella on samasta asiasta erilainen mielipide. On nähtävä, että yhtenäisen perustan ymmärtää yhteiskuntakehityksen tilanne kokonaisuutena, antaa vain marxilainen tieteellinen maailmankatsomus. Muuta meillä ei ole. Sen kautta voimme omaksua yhtenäisen toimintaympäristön. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00.

Kokoonnumme seuraavan kerran su. 10.12.2017 klo 17.00. Silloin Matti Laitinen luennoi aiheesta: ”Bolivaarinen vallankumous vuosina 1982-2017”. Lisätietoja ilmoitetaan välittömästi Kommunistien Liiton kotisivujen etusivulla.  Sieltä pääsee katsomaan myös Laitisen aiheesta tekemää laajaa tutkielmaa.

Sopivia perusteoksia työväenluokan maailmankatsomuksen opiskeluun ovat mm.: Marx ja Engels: ”Kommunistinen manifesti”; M.Iovtšuk, T. Oizerman, I. Štšipanov: ”Filosofian Historia” (Progress, 1982); Nevalainen- Peltonen: ”Kansantaloustiede” (Kansankulttuuri); Lenin: Karl Marx (Valitut teokset, 10 osaa, osa 5, Edistys) sekä ”Dialektisen Materialismin perusteet” (Kommunistien Liitto).

 

Järj. Kommunistien liitto ja DSL:n opintokeskus.  www.kommunistienliitto.com.

Lisätietoja ja luentoaineistoja

*****

Itsenäisyyspäivänä 6.12.-17 alk. klo 13.00 Nato-jäsenyyttä, EU-holhousta ja sote-kaappausta vastaan. Oikea tapa viettää itsenäisyyspäivä; Tunnukset mukaan

 

Perinteiseen tapaan järjestämme Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 sotapolitiikan- ja Naton vastsisten- sekä EU:n vastaisten- ja EU-kriittisten kansalaisjärjestöjen toimesta perinteisen kansalaistapahtuman Kiasman aukiolla klo 13.00. Tilaisuus on hyde park-luonteinen, jossa kaikkien järjestöjen edustajien sekä yksityisten osanottajien toivotaan käyttävän mieluiten kirjallisesti valmisteltuja n. 3 min. puheenvuoroja.

Näiden tunnusten puolesta: Sote - kaappaus peruutettava - Irti EU:n holhouksesta - Itsenäisyys takaisin - Irti Nato:sta ja sen 5:nnestä artiklasta, Puolueettomuus ulkopolitiikan linjaksi - ”Isäntämaasopimus” peruttava - Palvelujen yksityistämisestä luovuttava, Suuret pääomat julkiseen kontrolliin

 

Järjestävät: Sodan- ja Naton vastaiset-, sekä EU:n vastaiset- ja EU-kriittiset- kansalaisjärjestöt

Lisätietoja 1

*****

Lokakuun vallankumous 100 vuotta "marxilaisessa pyhäkoulussa" 12.11.2017

Marxilaiset luennot jatkuvat Hermannin kerholla (os. Hämeentie 67, Helsinki) jälleen ensi sunnuntaina 12.11.2017 klo 17.00. Aiheesta "lokakuun vallankumous 100 vuotta ja Lokakuun merkitys tänään" esitelmän pitää Juha Kieksi. Kokemuksista Lokakuun "vallankumous 100-vuotta juhlallisuuksien tiimoilta Pietarista" kertoo Heikki Männikkö. Lisätietoja linkistä joitain kuvia Pietarin tapahtumista. Katso lisätietoja alta avautuvasta linkistä os. https://www.kommunistienliitto.com/

Lisätietoja 1

Lisätietoja 2

Lisätietoja 3

Lisätietoja 4

*****

Marxilainen ”pyhäkoulu” jatkuu

su. 15.10.2017 Hermannin kerholla klo 17.00

Työkansan yhtenäisyyden tärkeimmän perustan muodostaa tieteellinen maailmankatsomus. Kapitalisminvastaiselle luokkataistelulle yhtenäinen tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan, auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä ja luo työväenluokalle yhtenäisen arvomaailman. Siksi tutkimme marxilaista filosofiaa ja maailmankatsomusta sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00.

 

Kokoonnumme seuraavan kerran su. 15.10.2017. Tässä opintoillassa (su. 15.10.) käsittelemme ja arvioimme SKP/DSL:n tuottamaa opintovihkosta ”Avaimia marxilaisuuden opiskeluun”. Aiheesta SKP/DSL:n tuottaman vihkosen pohjalta esittää Heikki Männikkö. Tämän jälkeen kokoonnumme seuraavaan opintoiltaan uudelleen su. 12.11.2017.

DSL:n tuottaman opintovihkosen löydät e-kirjana osoitteesta: http://www.desili.fi/category/e-kirjat/

 

Tervetuloa katsomaan ja pohtimaan millaisia avaimia kyseinen opintomateriaali sisältää.

Sipilöinti Seis

Suurprotesti Helsingissä la. 2.92017 klo 13.00

Ryhmä "Muutoksen puolesta, uusliberalismia vastaan, sote-kaappaus torjuttava" tapaa Rautatientorilla klo12.45. Etsi tunnukset "sote-kaappaus torjuttava" sekä "Voittoisa työkansa nojaa sosialismiin".

Lisätietoja ja linkkejä päivän ohjelmasta laitamme tälle sivulle viikonloppuna siinä järjestyksessä, kuin saamme niitä

lisätietoja täällä:

Kaadetaan CETA yhdessä

Tervetuloa mielenosoitukseen lauantaina 26.8.17 klo 14 Kansalaistorille Helsinkiin!
 

Suomi viettää kuluvana vuonna suurta Suomi 100 -juhlaa. Meille esitellään juhlakuvastona puhdasta luontoa, yhdenvertaisuutta ja yhteisyyttä. Samaan aikaan hallitus valmistelee esitystä laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen, CETA:n, voimaansaattamisesta.
 

CETA uhkaa vakavasti demokratiaa ja poliittista liikkumatilaa. Sopimukseen sisältyvän sijoittajansuojan vuoksi ihmisten tai ympäristön hyväksi tehdystä politiikasta voi koitua yhteiskunnalle jopa miljardien eurojen korvausvaateet.
 

CETA:n on arvioitu vievän EU-alueelta satoja tuhansia työpaikkoja, laskevan palkkoja ja merkitsevän tulonsiirtoa työntekijöiltä omistajille. Sopimuksen haittavaikutuk…set eivät kosketa vain Suomea tai Eurooppaa. Ympäristöjärjestöt ovat varoittaneet CETA:n uhkaavan luonnonvaroja ja tekevän tyhjiksi Pariisissa sovitut tavoitteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
 

Tämä ei ole se suunta, jonka seuraavalle sadalle vuodelle
haluamme! Tule mukaan kaatamaan CETA-sopimus!

Lisätietoa täältä:

Ja myös täältä

*****

Marxilaiset luennot jatkuvat

su. 18.6.2017 Hermannin kerholla klo 17.00

Seuraava aiheemme on uskonto

Työväenluokan toiminnalle tieteellinen maailmankatsomus antaa pitkän aikavälin suunnan. Se on meille yhtenäisen toiminnan perusta ja auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00.  Työväenliikkeen kokemus osoittaa, että vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa leviävät epätieteelliset subjektiiviset opit. Siksi seuraavassa opintoillassa käsittelemme kysymystä uskonnosta. Perusaineiston löydätte Kommunistien Liiton nettisivun etusivulta avautuvasta linkistä: www.kommunistienliitto.com

 

Uskonto, sen merkitys ja paikka yhteiskunnassa marxilaisen maailmankatsomuksen näkökulmasta katsottuna

su. 18.6.2017 klo 17.00

Aiheesta luennoi: Juha Kieksi

 

Sopivia perusteoksia työväenluokan maailmankatsomuksen opiskeluun ovat mm. seuraavat teokset: Marx ja Engels: ”Kommunistinen manifesti”; M.Iovtšuk, T. Oizerman, I. Štšipanov: ”Filoso­fian Historia” (Progress, 1982); Viktor Afanasjev: ”Filosofian alkeet” (Progress, 1976); siv. 182-217; Lenin: Karl Marx (Valitut teokset, 10 osaa, osa 5, Edistys) sekä ”Dialektisen Materialismin perusteet” (Kommunistien Liitto).

Järj. Kommunistien liitto ja DSL

Opintoaineisto 1, histmatin luku uskonnosta

Opintoaineisto 2, US:n blogi kristinuskon luokkaluonteesta

Opintoaineisto 3, Friedrich Engels, "Kristinuskon alkuperä"

*****

Ryhmä ”Uudet vaalit” Kutsuu jengiä kokoon la. 17.6.2017 Helsinkiin Narinkatorille klo 13.00 lähtien tunnuksella ”Hallituksen on erottava”

 

Mukana järjestelyissä on vapaamuotoisia kansalaisliikkeitä kuten Oikeus elää ja Joukkovoima. Emme hyväksy Sipilän, Orpon ja Soinin ihmisarvoja polkevaa, vähäosaisia kurittavaa valehtelu ja takinkääntöpolitiikkaa. Vaadimme hallituksen välitöntä eroa ja uusia vaaleja. Kokoonnumme Narinkkatorille lauantaina 17.6 klo13 ja sanomme ei kiitos Sipilän ja kumppaneiden uudelle vaihtoehdolle. Mukana järjestelyissä on vapaamuotoisia kansalaisliikkeitä kuten Oikeus elää ja Joukkovoima. Emme hyväksy Sipilän, Orpon ja Soinin ihmisarvoja polkevaa, vähäosaisia kurittavaa valehtelu ja takinkääntöpolitiikkaa. Vaadimme hallituksen välitöntä eroa ja uusia vaaleja. Kokoonnumme Narinkkatorille lauantaina 17.6 klo13 ja sanomme ei kiitos Sipilän ja kumppaneiden uudelle vaihtoehdolle.

 

Hallituspolitiikkaan ja erityisesti viimeisiin käänteisiin tyytymättömät kansalaiset ja kansalaisliikkeet ovat koonneet voimansa ja järjestävät mielenilmauksen Narinkkatorilla. Puhujina ovat mm.: Dan Koivulaakso, vasemmistoliitto; Tino Singh, vihreät; Erna Bodström, Right to live; Arzu Çaydam-Lehtonen, Helsingin vammaisneuvoston jäsen, sdp; Isam Yas Hayder, Stop Deportations; Heidi Kangas, Kriittisen opettajaverkoston jäsen; Antti Rautiainen, A-ryhmä; Tiina Sandberg, Joukkovoima ja Mirka Seppälä, Refugees Welcome Finland- kansalaisverkosto. Tilaisuuden juontaa Elviira Davidow, Pand-Taitelijat rauhan puolesta…

 

Kansan ääni on mukana paikalla. Me esitämme tunnuksen

"SOTE_KAAPPAUS TORJUTTAVA"

Ole paikalla klo 14.00 ja tule sinne missä näet tämän em.  bandarollin.

Katso mahdollisia lisätietoja täältä

*****

Marxilainen pyhäkoulu jatkuu

su. 28.5.2017 Hermannin kerholla klo 17.00

 

Työkansan yhtenäisyyden perustan muodostaa tieteellinen maailmankatsomus. Se luo Kapitalisminvastaiselle luokkataistelulleantaa pitkän aikavälin suunnan, auttaa jäsentelemään oikein ajan kysymyksiä ja muodostaa työväenluokalle yhtenäisen arvomaailman. Siksi tutkimme marxilaista maailmankatsomusta sunnuntai-iltaisin Helsingissä Hermannin kerholla os. Hämeentie 67, klo 17.00.

      Kokoonnumme seuraavan kerran su. 28.5.2017. Tässä opintoillassa (su. 28.5-17.) Matti Laitinen luennoi havainnollistaen aiheesta: Tietotekniikka järjestötoiminnan ja marxilaisen maailmankatsomuksen opiskelun välineenä. Toisena alustuksena heikki Männikkö arvioi kommunistien yhteistyön kehittymisen mahdollisuuksia. Kokoonnumme Alkukesän aikana vielä seuraavasti: su. 18.6.-17. Tiedotamme tästä tapahtumasta tarkemmin sähköpostitse sekä täällä Kommunistien Liiton nettisivuilla.

Lisäinfoa täällä

     

*****

KANSAN ÄÄNEN VAPPUJUHLA HERMANNIN KERHOLLA VAPUNPÄIVÄNÄ 1.5.2017 klo 14.00

Kansan äänen julkaisijajärjestöt sekä Hermannin Naiset järjestävät vappumarssin ja yhteisen Taistelevan Työväenliikkeen vappujuhlan jälkeen perinteisen vapputapaamisen Hermannin kerholla, os. Hämeentie 67. Juhla alkaa klo 14.00. Paikalle pääsee keskustasta mm. raitiovaunu nro. 6:lla. Pois jäädään Hauhonpuiston pysäkillä. Tilaisuudessa esiintyy Mikko Perkoila. Vapun puheenvuoron käyttää Tommi Lievemaa. Avauksen ja juontamisen hoitaa Heikki Männikö. Tarjolla hyvä vappulounas, järjestöväen ohjelmaa sekä hyvä kahvipöytä (Varatkaa mukaan 6 euroa vappulounasta varten) (Katso lisätiedot)

HELSINGISSÄ TAISTELEVAN TYÖVÄEN YHTEINEN VAPPUJUHLA NARINKATORILLA

Helsingissä aloitamme vapunvieton kokoontumalla klo 9.00 yhteiseen muistotilaisuuteen Helsingin Eläintarhaan kansalliselle Punakaartilaisten muistomerkille. Tilaisuuteen pyydetään tuomaan järjestöliput mukaan.

Helsingin työväenjärjestöjen yhteinen vappumarssi kokoontuu klo 10.00 alkaen Hakaniemen torilla. Kansan äänen järjestöjä pyydämme kokoontumaan mm. seuraavien tunnusten taakse: ”Torju Nato aina”, ”Voittoisa työkansa nojaa sosialismiin” sekä ”Sote-kaappaus on pysäytettävä”. Työväenjärjestöjen Vappumarssi lähtee klo 11.00 perinteistä reittiä (Siltasaarenkatu- Pitkäsilta- Unioninkatu- Pohjoinen Esplanaadi- Mannerheimintie). Lasipalatsin luona erkanemme Narinkatorille Taistelevan Työväen vappujuhlaan. Narinkkatorin juhlassa puhuvat Petra Packalėn (SKP), Tommi Lievemaa (Kansan äänen järjestöt) ja Nozar Nazari (Iranin kommunistit). Esiintyy Maria Aleksandra. Tilaisuuden juontaa Irene Auer.

Lisätietoja täältä

*****

KOMMUNISTINEN YHTEISKUNTA

 

luento ja keskustelutilaisuus Hermannin kerholla

 

Viime aikoina on puhuttu jonkin verran kommunismista ja kommunistisesta yhteiskunnasta. Sunnuntaina 26.3.2017 klo 17.00 alkavat Hermannin kerholla os. Hämeentie 67 Kommunistien Liiton marxilaiset luennot. Ensimmäisellä luennolla käsittelemme Kommunismia ja kommunistista yhteiskuntaa, mitä siitä on sanottu ja mitä siitä tulisi ajatella. Kommunistinen yhteiskuntajärjestelmä on syvästi teorian kysymys ja sen käsittelyn kautta pääsemme käsiksi moneen muuhun tärkeään nyky-yhteiskuntaa koskevaan tärkeään kysymykseen. Jos haluatte osallistua tällaiseen keskusteluun, niin olkaa paikalla ensi sunnuntaina. Asiasta ilmoittelemme viikon mittaan myös täällä Kommunistien Liiton nettisivulla. Viimeistään sunnuntaina päivällä laitamme luentorungon tänne Kommunistien Liiton sivulle. Aineiston löydätte klikkaamalla alla olevaa infoa kohdasta ”lisätietoja täältä”. Tulostakaa aineisto sieltä mukaanne. Ennakkoon voimme kertoa, että luennossa nostamme esiin asioita, joista varmastikaan meillä ei tähän mennessä ole paljoakaan keskusteltu. Kannattaa tulla mukaan.

Lisätietoja täältä

*****

Miten tulevaisuuteen?

Yhteistyöseminaari ma. 13.3.2017 klo 17.00 Hermannin kerholla

Meillä Suomessa on tulossa kuntavaalit. Niiden yksi keskeinen kysymys on kunnallisten ja julkisten palvelujen säilyttäminen sekä kuntien itsehallinnon turvaaminen. Kapitalisteille julkisten palvelujen torppaaminen ja kunnallisen itsehallinnon tuhoaminen on talouden ja ideologian kysymys. Kaikki alistetaan voitoille. Mitä tänään eniten tarvitsemme, on yhteinen voima uusliberalismia vastaan. Kuitenkin se näyttää pakenevan meistä yhä etäämmälle. STP:n ja Kansan äänen järjestöjen piirissä olemme pitkään todenneet, että nykytilanteessa puoli vuosisataa sitten aloitettu kommunistien sisäinen osapuolitaistelu, joka edelleen hyvin kielteisellä tavalla estää uusliberalistisen kapitalismin vastaisen toiminnan organisoitumisen, on syytä lopettaa. Miten katsomme lähitulevaisuuteen ja miten yhdistämme edistykselliset voimat yhteiseen uusliberalistisen kapitalismin vastaiseen rintamaan, siitä keskustelemme maanantaina13.3.-17 Hermannin kerholla klo 17.00.

Tervetuloa toverit kaikki paikalle

Lisätietoja täältä

*****

Eroa Sipilä

...ja vie Berner mukanasi!

Protesti torstaina 2.2.2017 klo 17.30-21.00 Finlandia talon edustalla, Mannerheimintie 13 e

Korporatokratiaa, korruptiota, eriarvoistavaa ja rasistista politiikkaa vastaan!

Avoimen ja läpinäkyvänhallitustyön, lehdistön vapauden, yhdenvertaisuuden ja luonnon puolesta.

Lisätietoja

*****

Syyria solidaarisuus-ilta

 

Hands Off Venezuela Finland järjestää Syyria solidaarisuus-illan Helsingin Jätkäsaaressa.
Ohjelma: Vanessa Beeley puhuu Aleppon vapautuksesta kello 18:00 sekä ruokaa, musiikkia.
Paikka: Malta-talon olohuone ja ravintola, 1. kerros. os.Välimerenkatu 13 a
Jätkäsaari, Helsinki. TervetuloaVapaa pääsy!

Vanhat tiedotteet (arkisto 2016)
bottom of page